Pojat kuumeessa! Voihan vide, sanon minä. Tää on jo toinen kerta tänä kesänä, kun olen yksin kipeiden lasten kanssa, ja jos historia toistaa itseään, niin mullakin kuume alkaa nousta viimeistään huomenillalla. Hope not! Siis oltiin kesäkuun alkupuoli más o menos 10 päivää kuumeessa poikien kanssa, mies oli silloin jo Suomessa, ja nyt kun hän ei ole vieläkään palannut, taas kuumekierre. Kaikki hyvin kuitenkin niin kauan, kun en itse sairastu ja jaksan lapsia passata.
Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut eikä olla itsekään tehty. Perjantaina oltiin espanjalaisen kaverin lapsen synttäreillä, ensin leffassa katsoo Ratatouille ja sen jälkeen donitseilla ja sitten vielä heidän kodin lähellä istumassa iltaa pienessä ravintolassa. Tultiin kotiin puolen yön aikaan. Lauantaina puhuin miehen kanssa kun iski kauhea ikävä ja puhelun jälkeen pääsi itku. Istuin altaalla ja itkeskelin ja toivoin ettei kukaan huomaa. En muista milloin viimeksi olisi ollut omaa miestä ikävä... Eilen oltiin auttamassa kaveria, joka on ostanut miehensä kanssa pienen omakotitalon meidän läheltä, ja siellä on remppa menossa. Pojat keräsivät pihalta kiviä ja minä lakaisin pihaa. Ihan kiva talo, kunhan saavat kaikki kuntoon. Ja halvalla saivat yleiseen hintatasoon nähden. Jospa itsellä kävisi yhtä hyvä tuuri ja löytyisi joku hyvä "ganga" meillekin. Mulla olisi kova sisustuskuume, ja Ikeakin avaa kohta ovensa Málagassa...
Nettiä kotona on kova ikävä, ei olla vieläkään saatu, voi olla että menee tämä kuukausi nyt näin.