Täällä taas, pikkuisen aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta! Ei ole ollut kauheasti ylimääräistä aikaa kun työt alkoi tammikuussa mutta jostain syystä ei myöskään motivaatiota blogittaa, mutta toisaalta sääli lopettaa kirjoittelua, mitä kuitenkin tuli tehtyä muutama vuosi. Joten katsotaan, josko sitä ehtisi ja ennen kaikkea innostuisi uudelleen...

Tammikuussa tosiaan tultiin takaisin kotiin Espanjaan ja siitä se arki alkoi taas rullata tuttuun vanhaan tapaan. Mies jäi vauvan kanssa kotiin ja me isompien poikien kanssa töihin ja kouluun. Keskimmäisen kommentti kotiovesta sisään tultua oli, että onhan täälläkin ihan kivaa kun tänne asti päästiin. Ne fiilikset kun oli loppuvuodesta mitä oli, kuka milloinkin halusi jäädä Suomeen asumaan. Ja niin me ollaan muutkin viihdytty, vaikka alkuvuosi olikin tosi sateista. Ja niin on muuten taas nytkin!! Yöllä alkoi kunnon sade ukkosen kanssa ja aamupäivälläkin vielä ukosti ja salamoi. Joten olen ollut aamusta saakka pyjama päällä, eihän sitä enää tarvi vaihtaa kun sänky jo kutsuu. On vaan outoa, että vielä jaksaa sataa näin huhtikuun puolivälin jälkeen, saisi se kesäinen ilma jo tulla!! Olin vauvan kanssa tällä viikolla Suomessa, kävin koulutuksessa ja meillä oli aivan mahtava tuuri ilmojen suhteen!!! Lunta ei ollut enää missään teillä ja aurinko paistoi melkein joka päivä. Oli ihana käydä siellä ja tavata muutamaa kaveria ja yhden kaverin uutta vauvaa ja kuulla ihania uutisia, joskin myös tosi surullisiakin. Actionia riitti joka päivälle koulutuksen jälkeen ja tietty se, että vauva oli mukana, toi oman jännitysmomenttinsa matkaan, mutta kaverin aivan superhyvässä hoidossa kaikki meni loistavasti ja poitsu nautti.

Koulutus oli myös antoisa, nyt on pää toteutuskelpoisia suunnitelmia täynnä. Jännä, miten tuollainen lyhyt kahden päivän koulutus voi aktivoida ja saa jotenkin uutta virtaa ja voimaa omaan työhönsä. Kai sitä on niin omien rutiiniensa orja, ettei siinä leipätyön ohessa ehdi ja jaksa miettiä uusia toteutustapoja, mutta kiva, että välillä pääsee Suomeen hakemaan tuota antia.

Lennot meni ihmeen hyvin sekä Helsinkiin että takaisin päin. Menomatkalla tuttavani sattui samalle lennolle ja autteli kentällä, ilman häntä olisi voinut olla pieni paniikki. Onneksi myös koneeseen sattunut vierustoveri oli auttavainen, joten matka meni sujuvasti. Ja kun kyseessä oli yölento, niin tunnin lentämisen jälkeen vauva nukahtikin. Takaisin tullessa kentälle menevässä taksissa kuski alkoi kysellä, olenko katsonut uutisia ja arvelin, että siellä on joku lakko. Kuski kertoi sitten tulivuoren purkautumisesta ja Euroopan lentoja peruuntuneen. Mutta onneksi meidän lento lähti aikataulun mukaan. Oli vaan noloa, kun en tiennyt asiasta mitään. Kaverin kanssa oltiin edellisenä iltana syömässä vauvojen kanssa ja sitten kävin vielä kälyni ja entisen naapurini luona, joten ei siinä hässäkässä ehtinyt telkkaria avata. Lähtöaamuna taas heräiltiin kaverin luona vauvojen aikataulun myötä ja puuhailtiin rauhassa sitä sun tätä ja pakkailin, eikä meille tosiaan tullut mieleen avata radiota tai telkkaria. Mutta onneksi sitten kaikki kävi parhain päin, koska meidän kone ei sitten enää päässyt lähtemään takaisin Helsinkiin, kun kenttä suljettiin puolelta öin.

Tässä kuva aurinkoisesta vauvasta aurinkoisena helmikuun päivänä:

siinä se on aika viime aikoina kulunut. Mutta ei pidä valittaa, kohta se loppuu ja edessä on töihin paluu, kolme viikkoa enää vauvan kanssa kotona oloa ja sitten back to work. Aika hurjalta tuntuu jättää vauva, mutta toisaalta hän jää kotiin ja oman isänsä kanssa, joten sen puoleen ei pidä kantaa huolta ja aamuisin lähdöt on helppoja, kun ei vielä tarvi viedä hoitoon. Enää reilu kaksi viikkoa ja sitten lennetään kotiin Espanjaan! Auto ja iso kasa tavaroita on jo lähtenyt ja mielessä alkaa jo siintää Espanjan asiat ja kaikki jutut mitä siellä odottaa hoitamista ja laittamista. Toimistoissa juoksua, lääkärissä ravaamista, uuden liesituulettimen ostoa, vesivahingon ilmoittamista vakuutukseen, uuden maton, verhon, pöytäliinan, päiväpeiton etc. asettelua, vauvan syöttötuolin ja kävelyopettelutuolin kasaamista, pinnasängyn hankkimista, autojen katsastukseen viemistä, uuden auton tsekkailua ja ties mitä. Ihan kiva palata, vaikka on se aika mennyt täälläkin kivasti kotona äitiyslomalla vauvan hoidossa, huuto.netissä surffaten ja kirjoja lukien. Musta on tullut kirjastoauton suurkuluttaja täällä Suomessa, olen lukenut tosi paljon suomalaisia kirjoja mitä en ole saanut käsiini Espanjassa.

Pojat on ainakin viihtyneet, kaikin puolin. Kavereita on tosi paljon ja pojat hengailee ja liikkuu vaikka missä keskenään, eilen vanhin kävi yksin bussilla Kannelmäessä kaverin luona ja huomenna on lähdössä Nummelaan yökylään bussilla. Kamala miten nopeesti aika on mennyt ja isoja pojat jo on! Huomenna hänelle pidetään luokassa läksiäisiä nyyttäreiden ja pelien merkeissä. Tosi kivasti ajateltu opelta. Keskimmäiselle tätä kunniaa ei suotu, ei taida olla oman opensa suosikkeja... viimeksi tänään toi kotiin jälki-istuntolapun... taas vaihteeksi. Oli kiusannut 6-luokan tyttöjä ja myös oman luokan poikaa. Alkusyksy oli tosi hurjaa, sitten poika rauhoittui ja nyt taas, saa nähdä mikä on käyttäytymisnumero...

Tänään on poikien joulujuhla koulussa, keskimmäisen luokka esiintyy, esikoisen ei kuulemma. Mutta tässä esikoisen hieno taideteos Pablo Picasson tyyliin:

Aika on mennyt niin nopeeta, vauva on jo puoli vuotta ja aivan gigantti, 70 cm ja 11 kg, take a look at me:

Randy on luisunut lattialla taaksepäin jo noin viikon verran ja nyt nostelee itseään ilmaan niin, että vain varpaat ja kämmenet on maassa. Hän tekee siis sellaisen ison kaaren tai sillan kropallansa. Konttausasentokin on tuttu, mutta liikkeelle siitä lähtö ei olekaan niin helppoa, koska äskettäin hän yritti, mutta molemmat jalat liikkuivat yhtä aikaa ja tuloksena oli tietysti nenilleen meno.

Tänään saatiin kolme rokotusta kerralla, toivotaan ettei tule kauhean kipeäksi, kun on jo muutenkin nuhaa.

Eräänä lauantaina mies soitti kesken treeniensä, että häneltä on mennyt polvi tosi pahasti ja odotti sillä hetkellä ambulanssia. Säikähdin tosi kovasti, mutta onneksi hänen omat epäilynsä nivelen sijoiltaan menosta eivät pitäneet paikkaansa, vaan reilun viikon odottelun jälkeen magneettikuvauksen tulos kertoi, että kierukka on revennyt. Nyt se polvi on lopultakin eilen leikattu ja toivotaan parasta, että kuntoutuminen alkaa reippaasti. Monesti on kyllä hermo meinannut mennä ja on mennytkin täällä kotona, kun on vauvan lisäksi joutunut passaamaan rampaa miestä, mutta toisaalta meillä on välillä ollut sikahauskaa yhdessä toisiamme piikitellessä ja vauvan tohinoita seuratessa. Pari viikkoa nyt ainakin on hänellä vielä sairaslomaa.

Eilen ruuhkabussissa edessäni istui Kotikadun näyttelijä "Partasen Onni" ja mua alkoi huvittaa törmäilyni tänä syksynä kaiken maailman julkimoihin. Aiemmin kaupungilla ollessani hampurilaisella viereisessä pöydässä istui pariskunta, joka alkoi juttelemaan mulle vauvasta ja siinä höpötellessä tämä mies tuli maininneeksi olevansa Suomen nuorin isoisä. Tämän "tittelin" hän oli saanut niinkin vanhana kuin 33-vuotiaana. Itse on tullut isäksi 16-vuotiaana ja tytär oli tullut äidiksi 17-vuotiaana. Hän naureskeli, että oli siinä sitten aika paha mennä sanomaan, että miksi piti aloittaa noin nuorena!! Kirjamessuilla muutama viikko sitten hurjassa ihmisvilinässä multa putosi rattaiden päällä olevasta harsosta pyykkipoika ja sen nipsaisi siihen takaisin itse Maija Vilkkumaa. 

Pari päivää sitten sattui minulle "for the first time"-tilanne. Ajelin autolla ja vaihdoin lyhyempi jonoiselle kaistalle. Suojatien edessä hiljensin, mutta en pysähtynyt kokonaan. Samalla hetkellä huomasin, että viereiseltä kaistalta lähti mustamaija perääni valot vilkkuen. Arvasin, että tulee mun virheen takia mut pysäyttämään. Niinhän siinä sitten kävi. Ensin poliisi kysyi, että puhunko suomea (mun autossa on Espanjan rekkarit) ja sitten hän kysyi, tiedänkö miksi minut pysäytettiin. Kerroin tajunneeni virheeni heti, ja siihen poliisi sanoi, että hyvä kun asia on edes jossain mielen syövereissä. Sen jälkeen puhallutettiin ja tiedusteltiin, kenen auto on ja sitten autopaperit ja ajokortti heille. Kun poliisi toi papereita takaisin, hän sanoi, että siltä osin kaikki ok ja että muuten hän antaisi lapun samantien, mutta mun lieventävänä asianhaarana oli hiljainen ajonopeus ja heillä on toinen tehtävä menossa, joten selviän pelkällä varoituksella. Joten ei muuta kuin hyvät päivän jatkot...

Yleensä olen hyvin tarkka hankinnoissani, varsinkin jos ne ovat vähänkään hintavia, mutta olen alkanut huomata pientä lipsumista omassa käytöksessäni. Tänään kävelin Kampin ostarin läpi bussille ja päätin istahtaa kokeilemaan suoristusrautaa, jolla saa aivan ihania lainekiharoita. Olen nähnyt nämä englantia puhuvat tyypit usein tällä samaisella ständillä, mutten ole ennen jäänyt siihen laitettavaksi. No, tunnin verran taisin istua siinä aivan superkivan tytön käsittelyssä, ensin hiukset sai ihania kiharoita, sain itsekin kokeilla tekoa ja lopulta mulla oli rattaissa suoristusrauta. Hinta oli "pikkuisen" kalliimpi kuin kaupoissa, mutta arvostin sitä, että näin miten laitetta käsitellään, sain itse kokeilla ja vuoden ajan saan käydä varaamassa ajan ja laitattamassa ilmaiseksi erilaisia kiharoita. Koska me ollaan vaan enää loppuvuosi Suomessa, taidan käydä viikoittain... ja sitten taas kesällä, jos ständiä enää on olemassa. Ja pahin kaikesta, ostokseni ei loppuneet tähän, vaan panostin yhtä paljon rahaa kuin rautaan hiuspidennyksiin! Nyt ei muuta kuin laittelemaan hiuksia!!!

Aika on vierinyt sellaista vauhtia ettei perässä meinaa pysyä! En ole voinut kirjoitella blogiin, kun miehen veljen koneessa jotkut ihmeasetukset etten pääse kojelautaan, mutta nyt veljeni sai onneksi mun oman koneen puhdistettua ja tää pelittää taas, joten yritän parantaa tapani.

Viime kirjoituksesta on jo yli kaksi kuukautta enkä oikein edes muista mitä kaikkea tässä onkaan ollut... Isojen poikien koulu on alkanut ja pojat tykkäävät kyllä. Kavereita on paljon ja muutenkaan koulu ei kuulemma kauheasti poikkea omasta koulusta Espanjassa. Läksyjen tekoon ei kyllä hirveästi panosteta vaan ulkona hengailu kavereiden kanssa vie voiton. Äiti tietty yrittää parantaa tätä tapaa, mutta taitaa olla vaan yritystä! Huomenna on isommalla enkun koe ja vaikealta tuntuu, jostain syystä ei se enkku oikein meinaa mennä pääkoppaan, vaikka espanjastakin saa joskus jotain apua ja vinkkiä. Mutta taitaa olla lapsen mieli vielä sellainen, ettei noin pitkälle menevä järkeily onnistu. Pojat käyvät pari kertaa viikossa painissa, johon papi heitä innostaa ja sparraa. Pojat viihtyvät niin hyvin täällä Suomessa, että haluaisivat muuttaa tänne. Tätä onkin heitelty ilmaan ja mua aika-ajoin ahdistaa kyseinen aihe... Jopa stressiin asti ja olen viettänyt öitäkin tätä pohtien. Mutta pitää vaan uskoa, että ajan kanssa tähän asiaan tulee selvyys ja ratkaisu.

Vauva on jatkanut hurjaa kasvuaan ja on nyt nelikuisena 66 cm pitkä ja 9,2 kg, siis aivan jättiläinen. Mutta ihana sellainen, kultainen pullero jota kukaan ei voi vastustaa. Vuorotellen pussaillaan ja halitaan, ja eilen viimeksi vauvauinnissa äidit hullaantuneina häntä ihailivat. Me ollaan tosiaan aloitettu vauvauinti reilu kuukausi sitten ja nyt Randy on jo sukeltanutkin ja nauttii aivan älyttömästi vedestä. Keväällä "vauvauinti" jatkuu sitten meidän omalla altaalla Espanjassa, kun ollaan oppi haettu täältä. Vauvauinnin lisäksi käyn hänen kanssaan äiti-vauvajumpassa kerran viikossa, mistä valitettavasti ei ole vielä tuloksia näkyvillä mun mahamakkaroissa (täytynee lopettaa karkkien, suklaan ja pullan syönti!). Poitsun päivärytmi on ollut hieman vielä hakusessa, mutta on vakiintunut nyt noin 3 tunnin päikkäreihin, jotka otetaan miten sattuu, yleensä neljässä pätkässä pieninä annoksina. Yöt menevät suht ok, ekan pätkän poitsu nukkuu 3-4 tuntia ja sen jälkeen heräillään suunnilleen tunnin välein. Joka herätyksellä en imetä vaan nyt vauveli on oppinut jo ottamaan tuttiakin ja saattaa nukahtaa siihen heti uudelleen ja jos tutti ei auta ja edellisestä syötöstä on vasta vähän aikaa, heijaan hänet sylissä takaisin uneen. Ihmeen hyvin olen tähän asti jaksanut, vaikka yksin vastaankin yöheräilyistä. Voi olla että pimeä syksy alkaa tässä pikkuhiljaa vaikuttaa omaan jaksamiseenkin ja on ruvettava ottamaan päikkäreitä.

Olen hurahtanut vauvan vaatteisiin ja ostanut niitä sekä uutena että huutonetistä. Pieniksi jääneitäkin on jo kaksi muovikassillista!! Onneksi saan ne eteenpäin venäläisen kaverini siskolle Pietariin. Oikein "pelottaa" mennä kaupoissa vauvan vaateosastolle kun ei ikinä tiedä mitä sieltä lähtee mukaan ;)