Sellaiselta tuntuu elämä tällä hetkellä, en tiedä mistä jaksaisi etsiä jotain hauskaa ja positiivista. Päivät rullaa toinen toistaan seuraten hyvin samanlaisina. Odotan kauheasti jo lämpimiä ilmoja ja aurinkoa, se yleensä piristää mielen ihan huomaamatta.

Tammikuu tuli, oli ja meni, ja me on juostu vapaa-ajalla ympäri ämpäri rannikkoa aleissa, ei niinkään itselle etsien löytöjä, vaan tulevaa matkaa Kuubaan silmällä pitäen on osteltu yksi matkalaukku täyteen vaatteita ja kenkiä. Mies uskoo, että saadaan ne siellä helposti myytyä ja tehdään sen verran voittoa, että se kattaa meidän vuokra-auton vuokrausmaksun pariksi viikoksi. Hope so really! Aleista todellakin löytää uskomattomia juttuja, kun vaan jaksaa kierrellä ja kaarrella, ja siitähän mä yleensä nautin. On löydetty jopa eurolla kivannäköisiä naisten kenkiä, joita voisin kuvitella itsekin pitäväni. Ja vaatteita kanssa saa parista eurosta ylöspäin. Nyt pitäisi vielä ostaa sukulaisille jotain kivaa viemistä. Kuubaan se tarkoittaa yleensä jotain käyttötavaraa, koska siellä on tilanne se mikä on, ollut jo vuosikymmeniä. Monivitamiinia, shampoota, kengät jne.

Poikien kanssa on meinannut tässä lähiaikoina mennä hermot. Isompi intti yksi ilta, ettei mene pesemään hampaitaan ja oli jo ängennyt sänkyyn, joten vietin sitten melkein puoli tuntia sängyn vieressä kinaten vessaan menosta. Taisi tulla kaikki mahdolliset ja mahdottomat kasvatuskonstit käytettyä. Pyyntö, käsky, nalkutus, raivo, lahjonta, uhkailu. En muista enää edes mikä lopulta tehosi, mutta olin päättänyt, että tätä erää ei voita enkä luovuttanut. Poika kun alkaa olla mun kanssa samaa painoluokkaa, pituudesta vielä puuttuu kymmenisen senttiä, niin ei sitä tuosta vaan otetakaan sängystä ja raahata vessaan... Mutta onneksi tajusi lopulta mennä, omaksi parhaakseen, olisin kohta jo ottanut kättä pidempää käyttöön. Loppuviikosta luettiin englannin kokeeseen, se nimittäin on harvinaisen hankala aine pojan mielestä. Parin illan lukemisen jälkeen musta jo tuntui, että sanat ja ilmaisut alkoi mennä ja jopa jäädä mieleen. Perjantaina poika iloitsi, ettei ollutkaan koetta, vaan se on vasta seuraavana perjantaina. Oltiin tajuttu asia väärin! Poika vaan itse kuvitteli, että se lukeminen jo riittää tulevaan kokeeseen, mutta no way, tällä viikolla otetaan taas enkun kirjat käteen ja opiskellaan samoja asioita.

Pienemmästä on sitä vastoin tullut tosi röyhkeä ja häpeämätön. Uskonnon ope kertoi, että on joutunut poistamaan pojan tunnilta, kun ei vaan ymmärrä tätä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon viime uskonnon tunti, jossa aiheena oli onnellisuus. Kaikki olivat kertoneet, miksi ovat onnellisia. Poika oli reagoinut open tarinaan nauramalla päin naamaa, ja poika joutui käytävälle. Ei ollut keskustelun jälkeenkään vielä oikein tajunnut, miksi sinne joutui, hänhän vaan nauroi... Lopulta oli sitten "rautalangan väännön" jälkeen tajunnut pyytää anteeksi. Hänen omasta onnellisuuden aiheuttajasta vielä sen verran, että oli maininnut asiaksi pikkuveljen, mutta opettaja oli tulkinnut ilmeistä sen verran, ettei oikein vakuuttunut asiasta. Tämän hän kertoi tietty vaan minulle. Eli voi olla, että pienempi varsinkin reagoi tulevaan vauvaan vähän kaksijakoisesti, toisaalta odottaa, mutta voi silti pienessä mielessään pohtia omaa asemaansa, kun pikkuveli vie hänen paikkansa.