Viikonloppu ja voi vähän huilahtaa ja unohtaa byrokratian hankalat kuviot. Lauantaina käytiin shoppailemassa kenkiä ja syömässä brasilialaisessa ravintolassa kavereiden ja tädin kanssa ja tänään vietettiin rantapäivää. Isot pojat pääsivät polkuveneeseen tunniksi ja me Randyn kanssa maattiin varjossa. Poitsu viihtyi vaunuissa ja varsinkin pyyhkeellä ja oli tosi pirteänä.

Huomenna jatkuu taas rumba, suuntana verotoimisto...

Vauvan kanssa kaikki on mennyt mitä parhaiten, mutta muuten tässä on viime päivinä ollut yhtä tunnemylläkkää. Taisin jossain vaiheessa keväällä mainita, että appiukko on sairas, ja niin siinä sitten kävi, että sairaus osoittautui levinneeksi syöväksi ja hän kuoli päivää ennen vauvan syntymää. Tiedon tästä saimme synnärille, tai siis minä sain viestin kännykkään sinä aamuna, kun olin lähtenyt sairaalaan. Mulle oli juuri ennätetty laittaa synnytyksen käynnistävä tabletti ja odottelin supistusten alkua osastolla. Jouduin siinä sitten alkaa soittelemaan miehelle joka ei ollut vielä ehtinyt tulla sairaalaan ja tämän veljelle Suomeen, oli aika tiukka paikka. Jostain kumman syystä me ei oltu lyöty lukkoon vauvan toista nimeä, vaikka tiesin sitä kysyttävän jo sairaalassa. Minulla oli kyllä oma suosikki, mutta ei oltu sitä pohdittu miehen kanssa yhdessä. Kun tilanne Kuubasta selvisi meille, ehdotin, että vauvan toiseksi nimeksi tulee abuelon nimi ja niin sitten päätettiin.

Viime maanantaina jouduttiin lopettamaan myös meidän koira, joka on kyllä asunut suurimman osan elämästään mummolassa Suomessa, mutta on minun ja miehen hankkima. Leevi olisi täyttänyt jo 12 vuotta elokuussa ja se on aika paljon newfoundlandinkoiralle, ja siltä menikin nyt takajalat, joten nukutuspiikki oli kyllä tarpeen, vaikka se onkin aina raskas päätös.