Nyt voi jo pikkuhiljaa huokaista helpotuksesta, suurin urakka taitaa olla takanapäin. Tällä tarkoitan kodin siivousta, pakkausta sekä matkan tekoa vauvan ja keskimmäisen kanssa. Madridin reissun jälkeisenä päivänä alkoi siivous ja pakkaus, ja voi että se oli hidasta hommaa vauvan kanssa. Onneksi yksi kaveri tuli illalla avuksi. En saanut oikein muuta valmiiksi kuin lastenhuoneen sinä päivänä ja pakatuksi puolitoista laukkua. Mun auto haettiin myös samana aamupäivänä Suomeen kuljetettavaksi. Seuraavana aamuna, torstaina, kaveri soitti jo ovikelloa kun oltiin poikien kanssa vielä sängyssä, ei kylläkään nukuttu vaan tissiteltiin. Sitten alkoi hirveä hulina, meidän konehan lähti jo samana iltana ja koti oli vielä ihan puolikuntoinen ja mulla takaraivossa jyskytti koko ajan, ettei kaikki tavarat mahdu millään laukkuihin, sillä autoa tultiin hakemaan edellisenä päivänä sovittua aiemmin ja multa jäi pakkaamatta autoon tavaroita, mitä olin suunnitellut, joten niitäkin piti sitten yrittää mahduttaa matkalaukkuihin. Kaveri siivosi, sulatti jääkaappia, levitti pyykkiä kuivumaan, teki ruokaa, kanteli vauvaa, pakkasi mun tavaroita, oli siis aivan mahtava apu!! Tuhannet kiitokset, Elena!!! Ilman tätä apua olisin varmaan vieläkin kotona pyörittelemässä tavaroita paikasta toiseen. Tuntui oudolta lähteä kun tiesi, ettei palaa kotiin puoleen vuoteen, mutta onneksi oli niin kova kiire, ettei sitä ehtinyt liikaa miettiä. Ihan tarpeeksi oli miettimistä siinä, onko kaikki tarvittava mukana.

Naapurit veivät meidät lentokentälle. Kaikki meni hyvin jonottaessa lähtöselvitykseen ja myös itse check-in. Ylipainoa ei ollut kuin 5 kiloa ja vauvan matkustusdokumentista ei sanottu mitään. Turvatarkastuksessa Randylla alkoi olla jo niin kova nälkä, että poika kiljui täyttä kurkkua ja isoveli häntä kanteli parhaansa mukaan, kun yritin selvitä kaikkien veskojen kanssa. Yhtäkkiä laukkuja keräillessäni huomasin, ettei mun käsilaukkua ole missään. Sanoin asiasta hätääntyneenä vartijoille, mutta he eivät tehneet elettäkään hoitaakseen asiaa. Koko henkilökunta seurasi vain vauvaa ja isoveljeä ja antoivat tälle hoito-ohjeita. Sanoin uudelleen, että mun käsilaukku on kadonnut, siellä on passit, lentoliput, kännykkä, lompakko jne. Yksi vartijoista vain sanoi, että onhan heillä kamerat. Kohta hermostuin niin, että kiljuin, että pitääkö mun itse lähteä hakemaan poliisia vai voiko joku auttaa. Silloin yksi miesvartija alkoi selvittää, minkä värinen laukku on jne. Kerroin värit, ja samassa toinen vartija tulee vähän kauempaa ja sanoo: Rouva, eikö tuo olkapäällänne oleva laukku ole se kadonnut laukku? Kyllä mua nolotti, mutta tosiaan käsilaukku roikkui mun omalla olkapäällä... joten siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Tämän jälkeen suunnattiin ensimmäiselle vapaalle penkille imettämään ja käskin isoveljen laskea, montako laukkua meillä on kaiken kaikkiaan mukana, ettei yksikään enää huku. Kun oltiin pöästy lopultakin liikkeelle, tulee kuulutus, jossa olin kuulevinani oman nimen. En ehtinyt vielä sanoa mitään, kun poika sanoo, että ihan kuin hänen nimensä olisi kuulutettu. Mä sanoin etten kuullut sitä vaan oman nimeni ja kun tosiaan kuunneltiin, meidän molempien nimet kuulutettiin ja käskettiin mennä jonnekin numeroon 203. Koska portteja ei ollut noin suurilukuisia, en tiennyt mistä on kysymys. Henkilökunnalta selvisi, että se on yksi lähtöselvitystiskeistä. Vähän ihmeteltiin, mistä mahtaa olla kysymys, mutta ei kun takaisin lähtöselvitykseen. Kun päästään sinne, selviää, että meidän kannettava oli jäänyt sinne. Eipä oltu huomattu koko laukun poissaoloa!! Joten tästäkin selvittiin suuremmitta vahingoitta, itse asiassa hyvä kun ei oltu sitä huomattukaan, päästiinpähän vähemmällä stressillä.

Tästä viisastuneena päätettiin mennä uuden turvatarkastuksen jälkeen suoraan portille istumaan, ettei enää mitään pääsisi hukkumaan. Koneeseen selvittiin kunnialla ja sieltä poiskin, erään suomenruotsalaisen pariskunnan avustuksella sekä Málagassa että Helsingin kentällä. Onneksi joku sentään tässä maailmassa osaa tarjota apuaan!

Laakereilla en ole sentään vieläkään päässyt lepäilemään, vaan purkanut laukkuja ja siivonnut kaappeja. Äiti oli eilen auttamassa ja teki 12 tunnin työn siivoten. Vielä jäi mullekin hommaa, kun pitää siivota seinästä lattiaan kaikki mahdollinen.

Ihana keli täällä Suomessakin, tänään kävin ekaa kertaa kunnolla ulkona, tehtiin pieni lenkki vaunujen kanssa kävellen ja maattiin viltillä puistossa pari tuntia. Meni myös melkein puoli kiloa karkkia... Ihana olla kun isommat pojat on mummolassa eikä tarvi heistä kantaa nyt huolta.